maanantai 29. kesäkuuta 2009

Viikko 13

Noniin viikko 13 takana. Taas uusi roskaennätys, tällä kertaa 1554g, kun entinen ennätys oli 1401g.

Olen asettanut tavoitteeksi selvitä alle 50 kilon jätemäärällä, mutta mahdollisesti vielä tiukennan tavoitettani kunhan puoli vuotta on tullut ensin täyteen. Jätemääriä kun on hirveän vaikeaa arvioida etukäteen. Tuota 50 kilon tavoitetta en kuitenkaan nosta missään tapauksessa isommaksi!

Sen nyt kuitenkin päätin että erikoisoluita vähennän hieman, sillä lasi tuottaa todella nopeasti kiloja. Säästää myös samalla sekä ympäristöä että kukkaroa. :)

Vanhat farkut pääsivät myös uusiokäyttöön kun tein niistä shortsit. Lahkeet jäivät ylimääräisiksi, enkä ole aivan varma mitä niille pitäisi tehdä. Ehkäpä ne voisi polttaa.

Päivä 92 - 7711g jätettä

7 kommenttia:

  1. Älä polta vielä, niille voipi löytyä vielä käyttöä riippuen farkkukankaan kunnosta. Sen verran kestävää kangasta, että niistä voi viitsivä värkätä jonkinlaisen kassin tms. :)

    VastaaPoista
  2. Säilytä lahkeet, voit tulevaisuudessa käyttää niitä paikkamatskuna jos toisista farkuista menee polvi puhki!

    VastaaPoista
  3. Oletko yrittänyt myös jotenkin laskea ne aiheuttamasi jätteet, jotka eivät päädy kotiisi. Eli jos ostat tölkin olutta, niin onhan se pakattu kaupassa ehkä useampaankin sisäkkäiseen kuljetuspakkaukseen, josta prosentuaalinen osuus kuuluu sinun kuluttamallesi tölkille.

    Eiköhän noihin jätteiden kuluttamislukuihin ole laskettu mukaan KAIKKI Suomessa tulevat jätteet ja sitten jaettu väkiluvulla. Vai onko niissä vain mukana kotitalousjätteet?

    Mutta siis hyvällä asialla olet joka tapauksessa liikkeellä!

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Olen laskenut vain ne jätteet, jotka päätyvät kotiini.

    Yritin katsoa mistä tuo ~500kg koostuu, mutta pikaisesti sitä ei ainakaan näkynyt. Uskoisin sen kuitenkin tulevan kotitalouksista, sillä teollisuudessa nuo jätemäärät ovat aivan valtavia.

    Ja sitä jätettä kyllä kertyy äkkiä, etenkin jos jokin kodinkone menee rikki. Ja termillä "jäte" käsitän kaiken kierrätettävänkin materiaalin.

    Mutta katson vielä jossain vaiheessa tuota tilastoa tarkemmin. :)

    VastaaPoista
  5. Heippa Eko-Joni, ihan kiinnostava kokonaisideasi. Muutamia kertoja olen jo käynyt täällä vilkuilemassa.

    Vihje: Pullonkorkit ovat myös metallia! Ja aika monet muovipakkauksetkin voi polttaa, ainakin puun seassa. Missä ihmeessä ajattelit muuten (oletettavasti) kaupunkiasunnossasi nuo jätteet polttaa?

    Vaikka omassa taloyhtiössä (tai missä asutkaan) ei olisi energiajaekeräystä, niin ainakin YTV:n Sortti-asemille voi toimittaa energiajakeensa sitten vuoden loputtua. Jätesäkillisen vastaanottohinta oli muutamia vuosia sitten 5€.

    Ja ehdottomasti älä luokittele farkunlahkeita jätteeksi :) Kuten edellä mainittu, mainiota paikkamateriaalia. Ja ainakin Mimmi Tverin (Art Work Room Pipardildas) tekee käytetyistä farkun kappaleista uniikkeja laukkuja. Hänelle voinee lähettää materiaalia! www.pipardildas.com

    Tsemppiä jätteen synnyn ehkäisyyn!

    VastaaPoista
  6. Arska: Kiitos vinkeistä! Pullonkorkit siis metallijätteeseen ja energiajae sortti-asemalle vuoden kuluttua. :)

    Poltettavat meinaan polttaa mökillä takan ja saunan sytykkeenä.

    VastaaPoista
  7. Farkunlahkeille vielä yksi hyötykäyttö idea, vaikka tuossa hyviä onkin. :) Jos jollain tuttavalla on rottia tai frettejä tai muita pieniä vipeltäjiä, niin vanhojen housujen lahkeista tulee niille aivan loistavia (ja ilmaisia!) tunneleita. Pienet reijät vain tökkää kumpaankin päähän lahkeenpätkää ja ripustaa häkkiin. Kestää pestä useita kertoja, myös kovissa lämpötiloissa, ei haittaa jos menee rikki ja lopulta kun heittää roskiin, niin ei ole joutunut ostamaan kallista, vartavasten tätä tarkoitusta varten tehtyä tunnelia. :)

    Vanhoja pyyhkeitä, lakanoita, peittoja tai muita sellaisia jos on aikeissa kantaa roskiin, niin kannattaa nekin mieluummin lahjoittaa vaikkapa eläinsuojeluyhdistykselle! Eläinkodeissa on niille jatkuvasti tarvetta lemmikkien makuualustoina.

    Itse en luokittele jätteeksi mitään vanhaa vaatetta/kangasta, kaikille niille löytyy varmasti aivan lähipiiristä hyödyllistä käyttöä. :)

    VastaaPoista