maanantai 21. joulukuuta 2009

Lahjapaperia ei voi kierrättää

..Joten sitä en käytä. Yksinkertaista, eikä yhtään niin vaikeaa kuin voisi luulla. Mutta miksi lahjapaperia ei voi kierrättää? Koska lahjapaperi on voimakkaasti päällystettyä ja sisältää paljon painovärejä, teippejä sekä tarroja. Mutta tietysti sitä voi uudelleen käyttää, joten sikäli termi kierrätys on väärä. Mutta enivei.

Harmi että tämä on kuitenkin varmaan viimeinen asia mikä ihmisillä tulee mieleen, ja voinkin jo kuvitella kuinka täynnä taloyhtiömme jäteastiat tulevat olemaan joulun jälkeen. YTV onkin varautunut tähän lähettämällä jäteautot jo aamuneljältä liikkeelle. Jeejee.

Mutta mihin sitten kääriä lahjat? Mahdollisuuksia on lukuisia, mm. kenkälaatikot ja sanomalehti, mutta itse käytän viime vuosilta kertyneitä lahjapusseja. Yhtään uutta en ole ostanut:


Toinen ehkäpä vielä hienompi idea löytyy tästä linkistä:
Green Fashion Freak - Ekopaketointia

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Joululahjoja

Joulu tulee. Lahjat pitäisi olla ostettu, ruoat tehty jne. No, ehkei ihan vielä, onhan tässä neljä päivää jäljellä. Itse asiassa en ole ensimmäistäkään lahjaa vielä ostanut, mutta onneksi sentään on mielessä jo jotain.

Vaikka eihän joulussa ostamisesta pitäisi olla kyse, niin silti tuntuisi melko rujolta olla ostamatta mitään. Ja onhan se aina kivaa antaa jotain. Mutta mitä sitten ekoilija ostaa lahjaksi? No, sitä en tarkasti voi tässä tässä vielä kertoa, mutta ei se määrä, vaan laatu. Ja tärkeintä on ettei homma ole väkisin ostamista. Jos tuntien pähkäilyn jälkeen ei tule mitään mieleen, niin ehkei sitten kannata ostaa mitään. Mutta tähän tyyliin omat lahjahankinnat menevät:

-Alko (Luomuviinit, erikoisoluet, glögit)
-Laadukkaat ruoka-ainekset (Öljyt ja herkut)
-Energiansäästölamput, ledit (Viime vuosien vakiolahja)

Tietysti lahjoissa on vain mielikuvitus rajana. Palvelut, leffaliput, lahjakortit, itsetehdyt esineet jne ovat kaikki mitä parhaimpia lahjoja!

torstai 17. joulukuuta 2009

Tilannepäivitystä

Viime viikot ovat kuluneet mielettömän nopeasti, ja blogikin on jäänyt toistaiseksi päivittämättä. Mutta saanen selittää.. Sain nimittäin töitä! Todella hyvä paikka ja täysin omaa alaa. Aivan mahtavaa!

Uusia harrastuksia olen myös aloittanut. Lenkkeilyn ja salilla käymisen. Lenkkeily tosin loppui näihin pakkasiin, -15 alkaa olla liikaa. :)

Mutta roskamäärissä tämä näkyy.. Eikä kovin hyvällä. Nyt on varaa, mutta ei aikaa, niin tulee hankittua paljon valmiimpaa ruokaa. Pois ovat jääneet juurekset ja tilalle tulleet pakasteruoat ja proteiinit. Tavoitteita en kuitenkaan ole unohtanut, ja pyrin näitäkin hankkimaan mahdollisimman pienin jätemäärin. Valmisruokiin en ole sortunut, vaan ostan lähinnä kalapuikkoja ja pakastevihanneksia. Protskuakin saa onneksi pähkinöistä, joita saa irtotavarana.

Ja seuraavaksi onkin joulu ja kaikki siihen liittyvä turha hössötys. Mutta se on asia erikseen, eikä siitä sen enempää vielä. :)

Ennätysmäärä jätettä

Yhdyskuntajätteen määrä jatkaa tasaista kasvuaan taantumasta huolimatta. Suomalaiset tuottivat viime vuonna 2,8 miljoonaa tonnia jätettä, ja kasvu on ollut vuosittain 1-4% viimeisen kymmenen vuoden ajan.

Mutta ei mitään niin huonoa etteikö jotain hyvääkin. Kaatopaikalle päätyvän sekajätteen määrä jatkaa laskuaan tehostuneen energiantuotannon ansiosta. Eli jätteenpolton? Sekajätteestä päätyy kuitenkin kaatopaikoille vielä 51%.

Paljon on parannettavaa.

http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article358492.ece