tiistai 28. heinäkuuta 2009

VR ja e-lippu

VR on ottanut teemakseen ympäristöystävällisyyden. Sivujen punainen väri on vaihtunut vihreään ja ympäristöystävällisyyttä mainostetaan sivuilla siellä sun täällä. Onneksi puheet eivät ole jääneet vain puheiksi!

Uusilta(ainakin melko uusilta) ympäristösivuilta löytyy yhtiön tekemät ympäristölupaukset, ja toivon, että jokainen lupaus oikeasti täytetään vuoteen 2012 mennessä. Näitä ovat mm:

-VR puolittaa junaliikenteen hiilidioksidipäästöt
-VR vähentää matkustajakohtaista energiankulutusta 20%
-VR parantaa matkaketjujen toimivuutta ja lisää yhdistettyjä kuljetuksia (Eli rekkaliikenteen siirtoa raiteille)

Mutta löytyipä VR:ltä uudistus joka höydyttää roskaprojektianikin. Nimittäin e-lippu, jota ei tarvitse enää tulostaa! Lipun saa nyt suoraan kännykkään, ja näin selviän yhdellä paperilapulla vähemmän. On ehkä aika pieni vaikutus, 5-10 lipun verran vuodessa, mutta pienistä puroista se jokikin kasvaa. Ja mukavinta on löytää aina keinoja vähentää kulutusta. :)


On tietysti selvää, että raha tässäkin puhuu ja tällä pyritään lisäämään junaliikenteen suosiota. Hienoa silti, että asiakkaita pyritään saamaan konkreettisilla ympäristöteoilla. Valinnoilla on vaikutusta!

Lisäys:
Konduktööriltä saikin pienen kuitin, joten ihan roskaton tuo matkustustapa ei ollutkaan.

Mökkielämää ja paluu blogin ääreen

Viime aikoina blogin päivittäminen on jäänyt hieman vähemmälle, joka vähän harmittaa. Ajatuksia ja ideoita on nyt kuitenkin senkin edestä!

Olen viettänyt aikaa mökillämme, jossa elämä on sujunut hyvinkin "ekoisasti". Toisessa mökissämme ei ole juoksevaa vettä, joten tiskaamiset hoituvat sadevedellä. Pyykit taas joutui, tai ehkäpä pääsi, pesemään käsin saunassa lämmitetyllä lampivedellä. Ruoatkin löytyy suurimmaksi osaksi pihapiiristä, joten roskaa ei nyt hirveästi ole edes tullut (Paitsi että muutamat saunaillat saattavat näkyä seuraavissa roskatilastoissa). Joka tapauksessa, hyvin yksinkertaista mutta sitäkin mukavampaa elämää.


Nyt on kuitenkin taas aikaa päivittää tilastot ja kirjoitella uusia ideoita ylös. :)

torstai 16. heinäkuuta 2009

Hedelmien ja marjojen kuivaaminen

Kesä on parhaimmillaan, marjat alkavat olla kypsiä ja lämpöäkin on ainakin välillä. Marjaa tuleekin niin paljon, ettei kaikkea kerkeä edes syömään. Onneksi!

Kuivaaminen onkin mitä parhain keino säilöä kesän vitamiinejä talven yli. Ja jokaisella pitäisi olla mahdollisuus hakea metsän antimia, sillä sen takaavat jokamiehenoikeudet. Kuivattavaksi kelpaakin lähes kaikki mikä mieleen tulee. Itse olen kokeillut nokkosta, mansikkaa, omenaa ja seuraavaksi mustikkaa. Mutta jopa kurkkua, vesimelonia ja lihaa on mahdollista kuivattaa.

Rakensin puusta ja hyttysverkosta kuivatusalustan marjoille, mutta kokemusta sen käytöstä ei vielä sen enempää ole. Omenaviipaleiden kuivatus onnistui kuitenkin viime vuonna todella hyvin, ja maistuvat vieläkin maukkailta. Ehdottomasti lisää tänä vuonna!


Marjojen kuivaaminen syötäväksi on hyvä keino pienentää ympäristön kuormitusta sekä jätemääriä. Etenkin jos kuivaa ulkona auringossa, mutta kasvikuivurikin hoitaa homman käsittääkseni suhkoht pienellä sähkönkulutuksella. Pahimpana on kuitenkin sähköhella, jota en voi suositella kuivaamiseen. (Enkä tietenkään autolla marjametsään ajamista). Kuivuria ja hellaa onkin pohdittu enemmän kemikaalicocktailissa.

Kuivatuksella on muutamia selviä etuja:
-Säilöntä ei vaadi energiaa
-Vitamiinien hyvä säilyvyys
-Ei kuumennettu (Eli vitamiinit säilyvät paremmin ja sopii raakaruokailijoille)
-Rahalliset säästöt
-Marjat ovat terveellisiä, ja etenkin talvella niitä tulee syötyä liian vähän

Kuivaamisessa vaan pitäisi olla kuiva sää, joten toivotaan hyviä kesäpäiviä. :)