sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Heippa kalat

Sarjassamme pieniä ekotekoja: Lopetin akvaarioharrastuksen.


Mutta en minä sitä sen vuoksi lopettanut. Vaan näin kolmen vuoden jälkeen ei enää ollut sellaista intoa, vaikka ei siitä haittaakaan ollut. Mutta oli sillä tietysti ympäristörasitteensakin. Akvaarion suodatus ja valaistus kulutti vuodessa noin 250kWh sähköä ja ~800l vettä. Vertailuksi jääkaappipakastin vie noin 450kWh, pyykinpesu 50kWh vuodessa.

Akvaarion lopettamisessa oli myös yksi mukava puoli, nimittäin kalojen ja kasvien lahjoittaminen. Laitoin ilmoitukset Aquawebin foorumille, josta kalat löysivät pian uuden kodin. Ja vieläpä hyvän ja ison kodin uusilla kavereilla! Kasvit puolestaan jaoin kolmeen osaan ja annoin kolmelle ensimmäiselle hakijalle. Päivän hyvät työt tehty. :)