keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Viikko 48

Tulipa vuoden ensimmäinen pesusieni.. Uutta muovista ei ole tullut hankittua, vaan itse asiassa yhä on etsinnässä jokin mukava pellavasieni tai vastaava.


Muuten erittäin pienijätteinen viikko.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Kiinaan

Nyt tulee paha anti-ekoteko.. Lähden kahdeksi viikoksi lomareissulle Hong Kongiin ja etelä-Kiinaan Guangdongin provinssiin. Lentäen. Jep, Eko-Jonillakin on paheensa.

Matkailu on kuitenkin avartavaa, ja tähän olen osittain koukussa. Toisaalta joskus reissussa huomaa kuinka pieni koko Suomi on, saati itse ihmisenä, että vain miettii kannattaako itse yrittää mitään maapallon hyväksi. Mutta aina positiivisuus voittaa, ja tottahan toki kannattaa. :) Isot asiat syntyvät yksittäisistä teoista, ja tähän on historiassakin kaikki perustunut.

Mutta ei mitään niin pahaa etteikö jotain hyvääkin. Kiinassa on nykyään moderni junaverkko, ellei jopa maailman parhaimpia. Matkustaminen onnistuu junalla isojen kaupunkien välillä hetkessä, ja moderneissa kaupungeissa on kattavat metroverkot. Eli busseihin ja takseihin ei usein tarvitse turvautua.

Lisäksi niin hullulta kuin se kuulostaakin, Hong Kong on loistava luontoystävän matkakohde. Noin 70% pinta-alasta on koskematonta, joten patikontireittejä ja luontokohteita löytyy valtavasti. Asuntommekin on maaseudulla, ja vesipuhvelit pörräävät pihalla. :)

Nyt bussiin ja lentokentälle!

Törkymeri

Huomasin vähän aikaa sitten että minulle on syntynyt kiva perinne, nimittäin erään rannan siivoaminen mökkimme lähistöllä. Olisikohan ollut kolmas tai neljäs kevät, kun kiersimme noin parisataa metriä rantaviivaa, ja keräsimme kaikki roskat. Tällä kertaa vain kuvasin löytömme. Ja olipa mukana pieni yllätyskin!


Mutta olihan sitä roskaa taas kertynyt. Paikka on pieni poukama sisäsaaristossa, joten maalaisjärjen mukaan sinne kertynyt roska on tullut kaikki tästä maasta. Hyihyi mökkiläiset.

Itse siivoaminen on kuitenkin kivaa, kun tietää tekevänsä jotain yhteisen hyvän vuoksi. Luin myös lehdestä, että mm. Turussa ja Helsingissä tilastoidaan muutaman rannan roskakertymiä ja rantoja siivotaan alakoululaisten voimin. Opettavaista puuhaa, mutta toivottavasti tätä harrastaa useampikin ja omasta tahdosta. Ja muuallakin kuin vain omassa rannassa.

Mutta nyt takaisin siivoamaamme rantaan. Jos katsoit kuvaa, huomasit ehkä yllätyksen siinä. Jotta saisimme kerättyä kaikki roskat, kiipesin korkealle kivilouhokselle tähystämään viimeisetkin jätteet. Kaislikossa näkyi jotain, nimittäin vanha muovipullo. Ajattelin että voisiko se olla, vihdoinkin kaikkien vuosien jälkeen... Opastin veljeni paikalle ja kyllä, sehän oli pullopostia! Ensimmäistä kertaa elämässäni löysin pullopostia!



Vaikka pullopostikaan ei ole ehkä ympäristön kannalta paras ajatus, piristi se kummasti päivää. Harmiksi en ottanut kuvaa kirjeestä, mutta tulen lisäämään sen jälkikäteen. Kirje oli hauska, lasten piirros uppoavasta purjeveneestä parilla ukkelilla. "Apuva apuva, veneessämme on reikä!"