maanantai 30. maaliskuuta 2009

Tästä se alkaa

Mistä on kyse?

Tämä blogi liittyy vahvasti uusimpaan eko-projektiini, jossa aion selvitä vuoden viemättä roskia ulos. Kyllä, seuraavat 365 vuorokautta! Kieltolistalle kuuluu sekäjätteen lisäksi myös kierrätysmateriaalit kuten pahvit, paperi, lasi jne. Liian tiukaksi ei kuitenkaan voi mennä, joten helpottaakseni hieman elämääni sallin itselleni biojätteiden viennin talon biojätekeräykseen. Mutta kuka tietää vaikka innostuisin hankkimaan oman kompostin?

Kuulostaako hullulta? Kuulostaako älyttömältä? Nyt ehkä mietit, että miksi ihmeessä teen tämän. No, olen jo pitemmän aikaa kuluttanut melko minimaalisesti, pyrkinyt välttämään pakkausjätettä, muovia, lisäaineita, sähkön kulutusta jne. Tämän projektin avulla on kuitenkin helppo oppia näkemään kulutuksen konkreettisia haittoja. Ja samalla tämä on kuin päiväkirjan pitämistä, selkeyttää omia ajatuksia aiheesta. Toivonkin oppivani tältä projektilta paljon, ja etenkin saada ihmisiä ajattelemaan kulutustottumuksiaan.

Blogi ei kuitenkaan tule käsittelemään ainoastaan jätevuoriani, vaan kerron myös hyväksi havaitsemiani vinkkejä jätteiden ja kulutuksen vähentämiseen. Viikottaiseen jätekatsaukseen kertyneistä jätteistä pyrin kuitenkin.

Lopuksi vielä kiitokset muutamalle taholle, joiden avulla kiinnostuin kyseisestä aiheesta:
John Weber - Katastrofin aineksia (Vuosi ilman muovia)
Sustainable Dave - 365 days of trash

Onneksi asun yksin. ;)

9 kommenttia:

  1. Vitsi, onpa mielenkiintonen projekti! Klikkailin heti RSS-seurantaan! :)

    VastaaPoista
  2. Jos sallit itsellesi biojätteiden viennin, niin miksi niiden jauhopussien pitää odottaa vuosi? Miksi et voi niitä ottaa nyt käyttöön ja samalla saat vähemmän jätettä?

    VastaaPoista
  3. Niin, en ole asiaa vielä pohtinut sen kummemmin, kun on jäljellä vielä rulla biomuovipusseja. Toisaalta sen sijaan olisi varmasti ekompaa ja halvempaa käyttää nuo jauhopussit.

    Summa summarum, kyllä mä nyt käytän nuo entiset&tulevat jauhopussit biopusseina. Ja siis vasta tämän blogin aikana sain tietää, että ne soveltuvat siihen käyttöön.

    Askel askeleelta kohti pienempää jätteiden määrää. :)

    VastaaPoista
  4. Ihan mielenkiinnosta.. Minne laitat nuo roskat odottamaan vuoden täyttymistä? Saattaa kämppä haista melkoiselta jos ne omaan asuntoonsa jättää lojumaan ;-)
    Vai pesetkö kaiken?

    VastaaPoista
  5. Katya: Ne menee vierashuoneeseen, sinne mahtuu. :) Toisaalta ei sitä jätettä nyt ole hirveästi tullut, vaikka jo kuukausi mennyt. Bloggaan huomenna ensimmäisen kuun jätemäärästä.

    Eikä sitä pesettävää ole loppujen lopuksi paljoa. Pari jäätelö- ja lihapakettia on pitänyt pestä, mutta ei juuri muuta. Niin ja biojätteethän vien biokeräykseen.

    VastaaPoista
  6. Olisi mielenkiintoista itsekin kokeilla, mutta just kun on saanut miehen siedätettyä kaiken eri materiaalin kierrätykseen, ei uskalla heti rikkoa sitä rauhaa ;-D

    VastaaPoista
  7. Ei liity aiheeseen, mutta minusta tuo Katastrofin aineksia oli aika kehno leffa. Idea kylläkin hyvä. En vaan tajunnu esim. sitä, kun ne päätti heittää kaikki muoviastiat meneen.

    VastaaPoista
  8. Eikös se sitten itsekin huomannut että sillä alkoi menemään yli jossain vaiheessa? Ja eihän siinä järkeä ollutkaan. Ja toinen mikä meni vähän yli oli hammastahna. Lapset kuitenkin kun on kyseessä voisi joustaa hieman.

    Mutta mielestäni katsomisen arvoinen dokumentti, mikäli aihe kiinnostaa.

    VastaaPoista
  9. Tosi mielenkiintoinen projekti. Täytynee lukea tämä kokonaisuudessaan läpitse pikimmiten.

    VastaaPoista