tiistai 28. huhtikuuta 2009

Suoramarkkinoinnin kieltäminen

Tiesitkö, että noin puolet maailman kaupallisesta puutavarasta päätyy paperiksi? Monella suomalaisella tuntuu olevan käsitys, että puuta ja paperia on rajattomasti, ja että metsäteollisuutemme toimii hyvin ympäristön ehdoilla. Tai että kierrätys hoitaa ongelmat. Näin ei kuitenkaan ole.

Suomalaiset käyttävät keskimäärin 250kg paperia vuodessa. Jos maailmalla käytettäisiin paperia suomalaiseen malliin, eivät maailman metsät enää riittäisi. Ja metsäteollisuuden ongelmat koskevat myös Suomea: metsistämme on 1% suojeltu, yli 700 kotimaista eliölajia uhkaa häviäminen metsäteollisuuden vuoksi, arvometsiämme hakataan, puuta tuodaan Venäjän&tropiikin laittomista hakkuista, tuottaminen kuluttaa energiaa, vettä ja kemikaaleja. Noin kuudennes Suomen kasvihuonekaasuista tulee metsäteollisuudesta.

Yksi keino vaikuttaa asiaan on suoramainonnan kieltäminen. Suoramainonta voidaan jakaa neljään osaan:

-Osoitteeton suoramarkkinointi
-Osoitteellinen suoramarkkinointi
-Sähköinen suoramarkkinointi
-Puhelinmyynti

Jätteen vähentämisessä ensimmäinen kohta on ehdottomasti tärkein. Itselläni on ollut nyt vajaa pari vuotta"Ei mainoksia"-lappu. En edes tiedä, kuinka monta kiloa, tai pinottua metriä olen säästänyt paperia tuon aikana. Useita kymmeniä kuitenkin, metreissäkin varmasti useampia. Entä kuinka monta kiloa mustetta? Samalla mainokset vain luovat turhaa tavaran tarpeen tuntua. Ruokakauppojen mainokset sekä ilmaisjakelulehdet taas pystyy katsomaan usein netistä.


Tänään kuitenkin siirryin seuraavalle tasolle täyttämällä suoramarkkinoinnin kieltolapun. On nimittäin niin turhia mainoksia, etten ole ikinä löytänyt niistä mitään mielenkiintoista. Osoitteettomissa mainoksissa on sentään jotain katsottavaakin joskus.

Homman hoitaminen on todella helppoa. Posteista saa lappuja kysymällä, ja kielto on voimassa seuraavat 3v. Postimerkin tosin joutuu itse kustantamaan, mutta 80c on pieni summa tästä. Samalla otin muutaman ylimääräisen lapun joita voin jaella tutuille.

Säästökeinoja on lukuisia muitakin, mutta keskityin tässä nyt yhteen.

Lähde 1
Lähde 2
Lähde 3

8 kommenttia:

  1. Voi että, kun niiiiiin mielelläni täyttäisin myös samanlaisen lapun, mutta porukat tahtoo pitää mainoksensa. Kun tässä piakkoin lennän pesästä, niin tämä on kyllä ihan must-juttu.
    Mainoksien määrä on aivan käsittämätön. Huvikseni katoin tuossa maanantain saldon. Mainoksia ja ilmaisjakeluita oli tullut seuraavilta tahoilta
    -K-Market
    -K-Citymarket
    -Halpa-Halli
    -Tokmanni
    -Jala
    -Ica Max
    -Ellos
    -Yves Rocher
    -S-Rautamarket
    -2 ilmaisjakelulehteä(Lounais-Lappi ja Haparanda Bladet)
    Siis ainakin nuo yhtenä päivänä ja kamala kasa, suurimmaksi osaksi pelkkää p***aa. *huoh* Voi kulutusyhteiskunta, minkä mä sun kanssas teen...

    Täytyy nyt vastata kohteliaisuuteen kohteliaisuudella, ihan aiheellisella kylläkin. Tosi mielenkiintoinen sessio sulla käynnissä. Vasta löysin blogisi ja innolla seuraan, kuinka teitille oikein käy. (:

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! Taidan itsekin kipaista hakemassa tuollaisen lappusen, niin jää taas muutamat turhakkeet saamatta! Postimerkin hinta on tuosta hyvästä melko pikkuinen :)

    VastaaPoista
  3. Helmi: Tuo täytettävä lappu koski vain osoitteellista suoramarkkinointia, joka on aina henkilökohtainen. Ei siis vaikuta vanhempiesi postiin. :)

    Mutta tosiaan tuo osoitteettoman postin määrä on aivan tolkuton. Etenkin kaupunkialueilla. Ja ikävää että aika harvalla on tuo "ei-mainoksia" postiluukussaan. Meidän taloyhtiössä olen ainoa kahdestatoista asunnosta! Omakotitaloasukkailla noita näkee useammin, johtuisikohan vaikeammasta kierrätyksestä. Ja siitä että jätekuljetukset maksetaan suoraan omasta lompakosta.

    Daily: Asiaa! :)

    VastaaPoista
  4. Se nyt on ihan sama pitääkö sitä "ei mainoksia"-lappua ovessaan. Mainoksia painetaan joka tapauksessa alueen kotitalouksien lukumäärän mukaan, ylimääräiset jakamatta jääneet vain menevät roskiin. Paperia ei siis säästy ollenkaan.

    VastaaPoista
  5. Salkoruusu: Mihinkäs tuo väittämä perustuu?

    Uskon että jokainen vaikuttaa valinnoillaan. On sinänsä totta, että paperia todennäköisesti tuotetaan yhtä paljon oli juuri minulla "ei mainoksia"-lappu tai ei. Mutta entäpä jos 10-20%:lla kotitalouksista on kyseinen lappu? Tämä tekee Suomessa jo 250 000 - 500 000 kotitaloutta. Tämä vaikuttaa ihan varmasti, sillä yritykset kyllä karsivat kuluista aina kun mahdollista.

    Jaoin muuten joskus junnuna lehtiä. Silloin piti ilmoittaa kuinka monta "ei-mainosta"-kylttiä jakoalueella oli. Toisaalta kyse ei ollut Suomesta, mutta luulisi täällä olevan sama periaate.

    VastaaPoista
  6. Älkää suotta kipaisko hakemaan mitään lappusia Postista, sillä suoramarkkinointikiellon voi tehdä myös verkossa: http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/asiointi_ja_lomakkeet/lomakkeet/maist_vrk4_90/index.html. Säästetään tässäkin muutama arkki paperia...

    Mielenkiinnolla seurailen projektisi edistymistä.

    VastaaPoista
  7. Itse jaoin mainoksia muutamia vuosia sitten, ja kyllä ne "ei mainoksia"-ovien mainokset nakattiin lehtikeräykseen, ikävä kyllä :( Mainoksia tuli aina se sama määrä vaikka muistaakseni niistä piti ilmoittaakin, ehkäpä sitten vähentävät määrää jos niitä tulee enemmänkin? Tiedä tuosta sitten... Muutenkin oli aina muutama ylimääräinen kappale.

    Enivei, kovin mielenkiintoinen projekti, hienoa, että edes toiset välittävät!! Pienistä virrosta kasvaa suuret meret, vai miten se nyt oli...

    VastaaPoista
  8. Ihan loistavaa. Huomasin blogisi hetki sitten, ja nyt jo sain 2 konkreettista vinkkiä, mitkä haluan itsekin toteuttaa eli siis sen S-ryhmän lehden lopettaminen ja sitten ehkä myös suoramarkkinointikielto olisi paikallaan. Millään muotoa en ole niin ekologisesti ajatteleva kuin voisi olla, vaikken kyllä antiekokaan, mutta kaikenlainen roskien vienti tuntuu niin turhalta, jos ei ole ko. roskiin edes koskenut ennen ulos vientiä. Laita hei kuva sun jätekasasta :)

    VastaaPoista