sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Yrttien kasvatusta

Mikä onkaan hienompi aloitus päivälle kuin napsia aamiaispöydällä tuoretta persiljaa tai basilikaa leivälle. :)

Sen lisäksi, että yrttien kasvatus on hyvin antoisaa, on se myös oiva keino vähentää jätettä. Lähituotantoa parhaimmillaan!

Yleensä en ole ostanut tuoreyrttejä, mutta viime keväänä ostin kerran persiljaa. Kun loput persiljat olivat jo melkein kuolemassa, päätin siirtää sen pihalle ruukkuun. Sehän lähti nopeasti kasvuun! Koko kesän napsin silloin tällöin pari persiljaa leivän tai ruoan päälle. Annoin sen olla pihalla pakkasiin asti, jolloin siirsin sen sisälle. Eteläisellä ikkunalaudalla se selvisi hyvin ihan pimeimpään aikaan asti. Rakesin vielä kasvilampun talveksi, joten persiljaleivät jatkuivat. Nyt tosin alkaa olemaan jo heikommassa hapessa, joten vuoden verran nuo vissiin kestävät.

Toinen yrteistä on basilika, joka on ollut tuossa jo syksystä asti. Sekin selvisi hyvin talven yli, ja on lähtenyt nyt uudestaan kasvuun. Namnam!

Kannattaa ainakin kokeilla. On hyvin helppoa, muutama kastelu viikossa riittää(riippuu paljon auringonpaisteesta). Pienelle yrtille uskoisin voirasian riittävän, mutta helpompaa ja parempia tuloksia tulee isommalla ruukulla. Keväällä ja syksyllä kannattaa pitää kasvit eteläikkunalla, mutta kesällä aurinko luultavasti polttaa ne. Talven yli ne eivät kuitenkaan pärjää ilman kasvivaloa. Kirjoitan siitä kasvilamppuviritelmästä myöhemmin vielä lisää. :)

Edit. Jos aihe kiinnostaa, kannattaa tsekata seuraavat linkit:
http://www.yrttitarha.com/tietopankki/abc/aloitte.html
http://plaza.fi/ellit/koti/piha-ja-puutarha/suuri-yrttien-kasvatusopas

359vrk jäljellä - 619g jätettä

2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvistä linkkivinkeistä! Kasvilamppuviritelmäpostausta odotellessa :)

    VastaaPoista
  2. Hyvää settiä! Mullakin on projektit alussa.. Tammenlehtisalaatit (luomut) kasvaa mukavasti missä vaan, persiljat ja tillit vois kokeilla heittää ruukkuun! Mikähän olis parasta lannotetta jos haluu oikein superkasveja?

    VastaaPoista