perjantai 12. kesäkuuta 2009

Matkamietintöjä

Matkailu avartaa, sanotaan. Totta tosiaan tekee. Kiersin Eurooppaa junalla ja laivoilla yhteensä reilut 8 400km. Reissu oli aivan mahtava, mutta toisaalta huomasin, ettei Eurooppa olekaan ihan sellainen kuin olen luullut. Tavallisilla viikonloppumatkoilla kun jää niin paljon näkemättä. Tässä hieman ympäristönäkökulmia matkalta:


Euroopan maissa oli selviä eroja siinä, miten ympäristöasiat näkyivät. Näin pintapuolisesti nähtynä laittaisin edelläkävijöiksi Ruotsin, Saksan ja Itävallan, keskitasolle Ranskan ja Tanskan, sekä pohjalle Italian ja Kreikan. Alankomaista en oikein osaa sanoa. Mutta näihin vaikutti mm. nähdyt tuulivoimalat, aurinkopaneelit, luomumarketit, roskaisuus, ympäristö, kierrätyksen puute jne. Luomumarketeista kirjoitan vielä hieman tarkemmin erikseen.

Sanotaan myös, etteivät kaupungit ole koskaan valmiita. Saisivat pikkuhiljaa jo olla! Etenkin Italian itärannikko oli omalla tavallaan masentavaa: Rakennettua rantaa kilometristä toiseen, satojen kilometrien matkalta. Joskus saattoi olla parin kilometrin rakentamaton pätkä, mutta sieltäkin näkyi yleensä joku halli, rakennus tai vähintäänkin peltoa. Puhdasta luontoa tuolla on turha etsiä. Toinen erityisen "masentava" paikka ympäristönäkökulmasta oli Alankomaat.

Tuntuukin että koko Eurooppa on rakennettu täyteen. 8 400km hallia, kerrostaloa, markettia, lisää hallia, tehtaita jne pistää kyllä arvostamaan suomalaista luontoa (jossa tosin olisi myös parannettavaa). Alpit ja muut vuoristomaisemat tosin olivat mukavia välissä, sillä niihin ihminen ei ole viitsinyt juurikaan levittäytyä.

Yleensä matkoilla on ensimmäisinä päivinä mielessä kuinka ulkomailla asiat ovat niin paljon paremmin. Mutta pidemmän ajan kuluessa alkaa kuitenkin huomaamaan miten hyvin asiat ovatkaan Suomessa. Tietysti täälläkin olisi paljon opittavaa, mutta ei kaikki ole muualla paremmin. Tosiaan voi sanoa, että matkailu avartaa. :)

Huomenna matka jatkuu vielä takaisin Espooseen, jossa pääseekin taas päivittelemään jätetilastoja.

4 kommenttia:

  1. Vähän harmittaa kun reilaamisesta tulee niin monelle (joo, itsellänikin hieman) sellainen kurja hippiassosiaatio. Ei mennä kesäksi töihin, vanhemmat tai mummo maksaa reililipun, ja siellä sitten kavereiden kanssa juodaan puolalaista kaljaa ja letitetään vessattomassa junanvaunussa toisten hiuksia. No, mielleyhtymät sikseen. Matkailumuotona tuo on kuitenkin ikkunoita avaava.
    Toivottavasti oli kotiinpaluun arvoinen matka!

    Itse olen ollut useaan otteeseen mantereella rahtia ajavan sukulaisen työmatkaseurana, ja voi jestas mitä siellä tavallisten duunareiden halleissa näkeekään. Lastausterminaalien lattiat lilluvat huolettomasti kaadetussa öljyssä sun muuta.

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Hei,

    Huomasin etta olet ilmeisesti siirtynyt laivalla Italiasta Kreikkaan. Viitsitko kertoa tasta etapista hiukan enemman, kun jotain tan tyyppista ois suunnitteilla ens kesaksi itselle. Eli ois tarkoitus aloittaa Espanjasta ja siirtya Italian ja Kreikan kautta kohti Bulgariaa. Oon pohtinut noita laivoja Italian ja Kreikan valilla jonkin verran. Mita makso ja kauanko kesti? Mista niista loytais helpoiten lisatietoa?

    VastaaPoista
  4. Terve!

    Hyvin helppoa tuo laivamatkustaminen, suosittelen! Mulla oli reililippu, joten laivamatka kansipaikalla välillä Bari - Igoumenitsa oli 7€. Ja laivayhtiönä oli Superfastferries.

    Laiva lähti illalla ja oli aamulla perillä noin kuuden maissa. Laiva jatkaa siitä vielä samalla hinnalla Patrakseen ja on siellä puolenpäivän aikaan.

    Lisää saa kysyä. :)

    VastaaPoista