sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Kuusi kuukautta täynnä!

Ei voi muuta kuin todeta taas ajan lentävän. Eihän siitä ole pitkä aika, kun aloitin tämän projektin, ja nyt onkin mennyt jo yli puoli vuotta!

Mutta tosiaan, tässä se on, puolen vuoden jätteet. Tadaa!


Sinänsä sitä on paljon, sinänsä vähän. Jätettä pakkaa tulemaan niin hitaasti, ettei sen määrää pitkässä juoksussa hahmota. Nyt kuitenkin oli hauska todeta mitä kaikkea onkaan kulunut ja minkä verran: puuroa 3,5kg, jäätelöä 6l, suklaalevyjä 8 ja tölkkejä 51. Muoveista löytyisi lisää kaikenlaista, mutta jätin ne kahteen takana olevaan kassiin.

Mutta miten projekti on vaikuttanut elämään ja ostoksiin? -Itseasiassa ei kovinkaan paljoa. Lähinnä on jäänyt asioita ostamatta. Kalatiskille tulee käveltyä yhä aika ajoin, mutta jos halvimmat kalat löytyvät valmispakkauksista, tulee taas kasvispäivä. Lisäksi ruoka tulee tehtyä lähes aina alusta asti itse, vaikka joskus lankeankin pakastepizzoihin. Säilykkeitä(metallipurkeissa) ei tule ostettua juuri koskaan, ja tuoreiden hedelmien osuus on lisääntynyt mukavasti. Ei siis mitään pahaa.

Pidän myös koneella taulukkoa syntyneistä jätteistä, josta eri jätteiden osuuksia on helppo vertailla.


Kartonkipakkausten suhteen en ole vielä päättänyt pitäisikö ne litistää jo nyt vai vasta projektin päätyttyä. Ainakin varastoon vien nuo kaikki seuraavaksi tilaa viemästä. Mutta täytyy tunnustaa: olen iloinen seuraavan puolen vuoden päästä kun pääsen heivaamaan nuo menemään!

7 kommenttia:

  1. Nostan kyllä hattua tälle projektille! Kyllä olet hienosti puoli vuotta selvinnyt noin vähällä roskalla, ei voi muuta sanoa!

    VastaaPoista
  2. Täältäkin suunnasta iso hatunnosto :D Meillä kyllä tulee varmaan kuukaudessakin enemmän jätettä, osin erilaista jätettä tosin. Paitsi kyllä meilläkin nykyään tulee vähemmän jätettä, kun ne einekset on suurimmaksi osaksi jätetty kauppaan, mutta yllättävän paljon pakkauksissa kuitenkin on ostettava: osa kasviksista ja hedelmistä, turkkilainen jogurtti (joka ei tietty pakollinen olisi), leivät (silloin kun niitä nyt ostetaan) jne. Plus sitten kaikkea muuta kuin syömisjätettä!

    VastaaPoista
  3. Huhhuh ja hatunnosto myös täältä!

    Projektisi on heti alusta asti motivoinut myös itseäni tarkkailemaan roskan kertymistä (muun ekoilun ohella), mutta tämä puoliväliraportti on jotenkin erityisen inspiroiva.. jos nyt roskista niin voi sanoa!

    Pitäisi varmaan itse alkaa pitämään kirjaa roskikseen heittämästään kamasta ja sitä kautta jäljittää suurin roskien lähde - ja sen kautta lähteä yhä entisestään vähentämään kertyvän jätteen määrää.

    Kiitos inspiroivasta ja todella mielenkiintoisesta blogista! Seuraan tiiviisti myös tulevaa 6kk:n jaksoa :)

    VastaaPoista
  4. Kiitokset tsempeistä!

    Kte: Kasvisten ja hedelmien ostaminen on joskus rasittavaa, kun halvin vaihtoehto löytyy valmiiksipakattuna! Varsinkin luomu on usein pakattua, joten jäävät usein ostamatta. Tosin luomujen hinnat ovat muutenkin joskus liian suolaisia.

    Daily Eko: Jos en rajoittaisi mitenkään roskien tuloa, tulisi varmasti eniten mainospaperia. Sitä on nytkin kolmanneksi eniten, vaikka sitä ei juuri koskaan tule. :o

    VastaaPoista
  5. Moikka!

    Löysin äsken blogisi ja pienen selailun jälkeenkään en löytänyt tietoa siitä miten tuo kilomääräinen roskakuormasi on kertynyt? Tuntuu hiukan suurelta nimittäin, kun katsoo tuota roskakasaasi puolelta vuodelta ;)

    Saara

    VastaaPoista
  6. Moi!

    Yhteiskuva tähänastisista roskista olikin hyvä ja havainnollinen, kiitos vaan. Semmoista piti kysyä että tuleeko sinulle ollenkaan jätettä rikkoutuneen (korjauskelvottoman) tavaran/tekstiilien muodossa? Tai harrastatko mitään käsityötyyppistä näpertelyä, josta tulisi langanpätkiä, lastuja, laastinjämiä tms?

    VastaaPoista
  7. Hoppu: En nyt oikein ymmärtänyt mitä meinaat? Tässä postauksessa on tuo taulukko, josta näkyy mistä lajista tulee minkäkin verran painoa. Suurimman osuuden, reilu kolmasosan, tekee lasi.

    Aino-Maija: Hyvin harvoin tulee. Tähän mennessä olen leikannut lahkeet yksistä farkuista. Tavaraa on mennyt rikki vain yksi hiustenleikkuri, jonka olen lisännyt projektiin. Alkuvuodesta(onneksi) meni rikki mikro, ja jos olisi mennyt nyt projektin aikana rikki niin en tiedä mitä tekisin sen kanssa.. Sellainen tuo helposti 20kg lisää painoa. Ja vaikea säilyttää. Saati joku pesukone!

    Käsitöistä harrastan jonkin verran puutöitä mökillä, ja siitä tulee lastua helposti kymmeniä litroja. Ne menevät kuitenkin ulkohuussin kuivikkeeksi tai pensaiden katteeksi, joten lasken ne kompostoitavaksi, eli ei säästettäväksi. :)

    VastaaPoista