Päivä 315 - 28 729g jätettä
Mitä tapahtuu, kun roskien vienti lopetetaan vuodeksi? Täyttyykö asuntoni jätteestä ja saan lopulta häädöt hullun paperein? Se jää nähtäväksi, ja tämä blogi käsittelee näitä tapahtumia seuraavan 365 vuorokauden aikana. Uskon tämän projektin opettavan paljon kestävästä elämäntavasta, sekä itseäni että toivottavasti myös muita. Tervetuloa seuraamaan!
maanantai 26. huhtikuuta 2010
Viikko 45
Olen nyt pyrkinyt ostamaan vain MSC-merkittyjä kalatuotteita, kuten tuossa kalapaketissa näkyy. Kumma että Lidlistä löytyi näitä vielä vähän aikaa sitten parhaiten, nykyään tosin myös Cittarista.

Päivä 315 - 28 729g jätettä
Päivä 315 - 28 729g jätettä
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Viikko 44
lauantai 24. huhtikuuta 2010
maanantai 19. huhtikuuta 2010
Tuhkakaaoksen hyvät puolet
On kummallista miten vähän uutisissa on ollut lentoliikenteen loppumisen hyvistä puolista. Uutiset keskittyvät ainoastaan "henkeäsalpaaviin ja hengästyttäviin" matkustajien kokemuksiin siitä, kuinka joutuivat jäämään rantakohteisiinsa moniksi päiviksi, tai jopa kulkemaan junalla takaisin. Ja ne lentoteollisuuden tappiot. Tarkoitus ei kuitenkaan ole vähätellä noita, vaan pointti on että niistä hyvistäkin puolista voisi kertoa.
Ensimmäiseksi:
Nyt jos joskus on sellaista hiljaisuutta, jota erittäin harvoin pääsee "kuulemaan". Sen oikeastaan huomaa vasta nyt, kun on niin omituisen hiljaista. Taivaalla lentävä kone kuuluu kymmenien kilometrien päähän matalana jyrinänä, ja sellaista hetkeä ei olekaan ettei joku kone olisi lähistöllä. Tähän tosin tottuu.
Toiseksi:22 000 peruttua lentoa päivässä. Monta kertaa olen törmännyt väitteeseen, että mitään ei kannata tehdä ilmastonmuutoksen torjumiseksi, koska tämä tulivuori purkaa kuitenkin hetkessä ihmiskunnan päästöt.
Aikamoista tuubaa sanon minä, ja antaa kuvan puhua puolestaan:

Kolmanneksi:
Ehkä tämä vähän herättää taas ihmisiä siitä uskosta, että olisimme jotenkin kaiken herroja.
Ps. Lentoliikenne taivaalla näkyy hienosti täältä:
http://www.flightradar24.com/
Edit. Kuva korjattu, tulivuoren päästöt olivatkin 10-kertaiset aikaisempaan verrattuna, mutta silti lentoliikennettä pienemmät. Kiitos vinkistä Anonyymi.

perjantai 2. huhtikuuta 2010
Viikko 42
Viikko 41
sunnuntai 21. maaliskuuta 2010
Heippa kalat
Sarjassamme pieniä ekotekoja: Lopetin akvaarioharrastuksen.

Mutta en minä sitä sen vuoksi lopettanut. Vaan näin kolmen vuoden jälkeen ei enää ollut sellaista intoa, vaikka ei siitä haittaakaan ollut. Mutta oli sillä tietysti ympäristörasitteensakin. Akvaarion suodatus ja valaistus kulutti vuodessa noin 250kWh sähköä ja ~800l vettä. Vertailuksi jääkaappipakastin vie noin 450kWh, pyykinpesu 50kWh vuodessa.
Akvaarion lopettamisessa oli myös yksi mukava puoli, nimittäin kalojen ja kasvien lahjoittaminen. Laitoin ilmoitukset Aquawebin foorumille, josta kalat löysivät pian uuden kodin. Ja vieläpä hyvän ja ison kodin uusilla kavereilla! Kasvit puolestaan jaoin kolmeen osaan ja annoin kolmelle ensimmäiselle hakijalle. Päivän hyvät työt tehty. :)

sunnuntai 21. helmikuuta 2010
Viikko 40
sunnuntai 31. tammikuuta 2010
Viikko 39
torstai 28. tammikuuta 2010
Viikko 38
keskiviikko 27. tammikuuta 2010
Viikko 37
Viikko 36
tiistai 26. tammikuuta 2010
Viikko 35
keskiviikko 13. tammikuuta 2010
Jouluvalot ajastimen taakse
Talvi on ehdottomasti parhaimmillaan juuri nyt ja viime päivien sumut vielä kruunasivat tämän kuorruttamalla kaiken valkoiseksi. Tähän kun vielä lisätään hyvällä maulla laitetut jouluvalot, niin on tässä ehkä eksoottisin vuodenaika meneillään. Kyllä kelpaa esitellä kauempaa tulleille vieraille.
Mutta pientä parannettavaakin löytyy, nimittäin jouluvalojen käytössä. Vääränlaisella käytöllä ne voivat kuluttaa reippaasti sähköä, mutta onneksi kulutus on helppo vähentää murto-osaan. Keinoina ovat ajastin ja LED-valosarjat.

Itselläni on pihakuusessa 40-lampun LED-valosarja ajastimen takana. Valot palavat iltaneljästä iltakymmeneen, eli 6 tuntia päivässä (Jota tosin lyhennän päivän pidentyessä). Laskeskelin minkä verran säästän sähkölaskussa, kun valitsin perinteisten valojen sisään LED-mallin sekä pistin ajastimen taakse. Laskuissa on laskettu 4kk käytön perusteella ja otettu huomioon muuntajan hävikki:
LED
24/7: 2880h x 10W = 28,8kWh
ajastimella 720h x 10W = 7,2kWh
PERINTEINEN
24/7: 2880h x 20W = 57,6kWh
ajastimella 720h x 20W = 14,4kWh

Pienillä valinnoilla voi siis säästää talven aikana jopa 50kWh, ja tämä pelkästään yhdestä valosarjasta. Monessa pihassa on 2-4 valosarjaa.
Mutta paljonko tuo 50kWh on? Suunnilleen 5 euroa. Sillä pesee noin 50 koneellista pyykkiä, saunoo 5-7 kertaa tai pitää 11W energiansäästölamppua päällä 4 500 tuntia.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010
Viikko 34
Tällä viikolla tuli vähän enemmän jätettä. Olutkeissi tyhjeni, samoin teepussi, d-vitamiinipakkaus ja deodorantti. Kävin myös läpi tulleet S-bonuksen mainoslehdet(joita ei enää tule), ja huomasin että pari oli jäänyt lipastoon. Nyt ovat nekin mukana tilastoissa.

Ja oli muuten ihan kohtalainen luomuolut, kesällä toin Amsterdamista. Hintaa oli alle 1,5€. :)
Päivä 238 - 21 395g jätettä

lauantai 9. tammikuuta 2010
Hyvä kiertämään
Huomasin aivan viime tipassa, että tänään tulee taas kierrätyskeskuksen noutoauto Leppävaaran Viaporin torille. Tämä onkin loistava uutinen, sillä olen pyrkinyt pääsemään eroon ylimääräisestä tavarasta.

Hyvä tavara kannattaa tietysti ensin pyrkiä myymään/antamaan vaikka tutuille tai huuto.netissä. On kuitenkin paljon sellaista tavaraa, jonka arvo on alhaista, mutta silti käyttökelpoista, joten nämä on helppo viedä kierrätyskeskuksen keräysautolle. Kannattaa kuitenkin tarkistaa ensin mitä autot vastaanottavat, eli lähinnä käyttökelpoista pientavaraa, ei huonekaluja.
Ja vaikka tähän kierrokseen ei kerkeäisikään lahjoittamaan mitään, niin ei hätää. Keräysautot kulkevat keväällä säännöllisesti Sellon lisäksi Helsingissä ja Vantaalla. Kevään aikataulu ja noutopaikat ilmestyvät tänne.
Lähdenkin nyt viemään vielä paketissa olevaa ovitrekkiä. Toivottavasti uusi omistaja löytää parempaa käyttö tuotteelle. :)

keskiviikko 6. tammikuuta 2010
Viikko 33
sunnuntai 3. tammikuuta 2010
Ei puhelinluetteloita!
Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin kuukauden sisällä jaetaan miljoonia puhelinluetteloita suomalaiskoteihin. Pk-seudulla näitä tulee vieläpä kaksin kappalein, ja painoa on yhteensä monta kiloa. Tämähän olisi aivan katastrofi paperijätteen tilastoissani!

Joten kieltämään ne. Tavallinen ei mainoksia -kyltti ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan erillinen "ei puhelinluetteloita" -merkintä. Tietysti hieman rasittavaa, että kuluttaja joutuu näkemään vaivaa estääkseen roskan syntymisen, mutta minkäs teet. Ehkä joku päivä ymmärtävät vaihtaa toimintatapansa.
Joten jos et halua puhelinluetteloita, käy äkkiä laittamassa ilmoitus. Nimittäin joka vuosi nuo ovat päässeet yllättämään.
Edit. Löytyi aiheeseen liittyvä Facebook group

Viikko 32
lauantai 2. tammikuuta 2010
LED-näyttö
Pidän ledeistä. Ne ovat kiehtovia lähes olemattoman sähkönkulutuksen, kokonsa ja myrkyttömyytensä vuoksi. Niitä voi laittaa lähes minne vain, jopa t-paitoihin tai iltapukuihin. Niillä saa tehtyä helposti niin kasvivaloja kuin tavallistakin valaistusta. Nyt ne ovat tulleet myös kuluttajaluokan telkkareihin ja tietokonenäyttöihin.
Joten eko-koneeseeni oli saatava tällainen led-näyttö. Ostoksen perustelin itselleni joululahjaksi, ja ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Kokoa näytöllä on 24", mutta sähkönkulutus on Eco-modessa olemattomat 13W! Aivan naurettava luku. Telkkarini(jota en ikinä katso), on ainoastaan 3" isompi mutta vie 150W. Tavallinen 24" näyttö vie 30-60W.

Tietysti laitteiden valmistus vie energiaa, mutta jos uutta pitää ostaa, kannattaa valita ledillinen näyttö. Tosin tulevaisuudessa tämä tapahtuu pakostakin, kun hehkulamppujen tapaan energiasyöpöimmät telkkarit kielletään.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)